Katsoin tossa aamulla E!Entairmentin "How Do I Look" -ohjelman. Mikä siinä on, että aina  ko se loppuu, niin meen aina omaa vaatehuoneeseeni ja kattelen vaatteitani sillä silmällä että "voi Luoja..."?
Vähän sama tapahtuu aina ko esimerkiksi Hennes&Mauritzin uusin kuvasto tippuu postiluukusta. Omat, jo olemassa olevat vaatteet näyttää harvinaisen häälähtäneiltä ja muutenkin kauhtuneen vanhoilta ja toivottomilta. Vaikka olisin ostanut jonkun kritisoinnin kohteeksi joutuneen vaatteen kuukauen sisällä enkä ole ehtinyt sitä vielä juurikaan käyttämään...
Vaikka eihän asia todellakaan ole niin, että mulla ei olisi vaatteita, päin vastoin! Niitä on niin paljon että tila uhkaa loppua, ja (häveten myönnän että) osa vaatteista unohtuukin hyllyn perukoille pitkiksikin ajoiksi. Toisaalta, ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin, on hauskaa löytää vaatteita, jotka on jo ahtinyt unohtamaan. Jos vaikka siivoaa vaatehuoneen esim. kerran parissa kuukaudessa, saattaa löytää vaatteita tyyliin "ai niin, mullahan on tääkin, täähän ratkaseekin ongelman". Siis jos kyse on siitä, että yrittää löytää vaatteita johonkin tiettyyn tapahtumaan tai vastaavaan.
Justkin ko siivosin vaatista, niin löysin yhdet farkut joiden olemassaolon olin jo ehtinyt unohtamaan. Se oli sinänsä harvinaisuen huvittavaa ettö olin just ehtinyt miettimään että tarviin uuet housut. Ja sit löysin yhdet vanhat, jotka kelpaavat hyvin siihen saakka että löydän sellaset huosut joita etinkin.
Myönnän, oon vaate- ja kenkäfriikki(nimimerkillä omistan noin 20 kenkäparia). Mutta hei, se olen minä, minkä mä sille voin(ja vaikka voisinkin niin en usko että haluisin..). Mä tykkään pukeutua kivasti(omasta mielestä ainakin) ja lisäksi, kun tunnen et oon hyvännäkönen, niin saan siitä lisää itsevarmuutta, niin hölmöltä kun se kuulostaakin. Mutta toisaalta, niinhän se on, jos ei koko ajan ajattele et muut kattoo mua nyt kovin kieroon, niin siinähän jää sitten hyvin aikaa miettiä sitä tulevaa koitosta ja kääntää se päässään siihen, että hyvin se menee.

Viime viikon torstaina lähdin Poriin hyvin lumisesta Torniosta. Maanantaina kun palasin, palasinkin jo hyvin vähemmän lumiseen kaupunkiin. Vaan on meillä edelleen lunta, etelässä ei tietoakaan.
Etelään mennessä havahduin siihen, kuinka kaunis maa Suomi loppu viimeen onkaan. Juna pösötti yli jokien, läpi metsien ja kallioiden. Johan sitä rupesi itsekin miettimään, että kuinka ei koskaan huomaa sitä kuinka kauniissa maassa  sitä loppuviimeen elää. On vaan että "etelän eksotiikka", eikä tule huomanneeksi kuinka kaunis on oma luminen maisema. Ei mieti kuinka ihanaa on kun kaikka neljä vuodenaikaa todella eroavat toisistaan, ei sitä kuinka ihanaa on nähdä keväällä ensimmäiset leskenlehdeet, ei sitä kuinka romanttinen auringonlasku onnistuu lähimmän järvenrannalla, ei sitä kuinka syksyllä on väriloisto kauneimmillaan, ei sitä kuinka kaunista talvella on katsella auringon säteiden leikkiä  hiljan sataneessa puuterilumihangessa.
Vaan sama se kai on vähän joka maassa. Etelässä asuvat eivät suostu uimaan niin kylmässä vedessä kuin suomalaiset, se mitä suomalainen sanoo lämpimäksi on etelässä jäätävän kylmää.
Että eiköhän olla onnellisia kotimaamme luonnon rikkauksista, olla onnellisia siitä että meillä on neljä uskomattoman kaunista ja toisistaan eroavaa vuodenaikaa!